Matleena on vuonna 2018 Kuopiosta valmistunut yleishammaslääkäri, joka tekee monipuolisesti perushoitoa, protetiikkaa, suun ulkopuolella valmistettavia keraamisia täytteitä ja purentafysiologisten vaivojen hoitoa. Häneen voi myös ottaa yhteyttä päivystysluontoisen säryn tai muun vaivan hoidon tarpeessa. Matleena hoitaa mielellään kaikenikäisiä asiakkaita, myös niitä, jotka pelkäävät hammashoitoa. Hän kouluttautuu aktiivisesti ja toimii yksityisvastaanoton lisäksi kliinisenä opettajana hammaslääketieteen opetusklinikassa. Matleena on tehnyt monipuolista työtä myös terveyskeskuksen puolella valmistumisestaan saakka.
Matleenan tavoitteena hammaslääkärinä on kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin edistäminen, johon terve suu kuuluu olennaisena osana. Hän pitää tärkeänä myös kivutonta ja miellyttävää hoitokokemusta sekä asiakkaan omien toiveiden ja haasteiden huomioon ottamista yksilöllistä hoitosuunnitelmaa tehdessä.
Koljonniemenkatu 2, 2.krs, 70100 Kuopio
010 5050 830
Avoinna ma–pe 8–16
Varaa aika hammaslääkäripalveluihin helposta ajanvarauspalvelustamme ja tule hoidettavaksi korkeimman mahdollisen laadun hammashoitolassa.